maanantai 31. lokakuuta 2011

Pullan tuoksua

Innostuimme esikoisen kanssa leipomaan pullaa ja tällaisia tuotoksia syntyi...




Pitäisi kai useamminkin intoutua leipomaan pullaa, kun pian 3 vuotta täyttävä tyttäreni oli ihan innoissaan. Hän kyllä tykkää todella paljon leipoa ja tehdä ruokaa. Aina olisi milloin mitäkin soosseja sekoittelemassa, kun minä olen tekemässä ruokaa tai leipomassa. On se niin kiva, kun on kaveri jonka kanssa touhuta ja tehdä. Pian niitä apulaisia on keittiössä kolme ja toivottavasti ei silloinkaan äidiltä mene sormi suuhun.

Pullan tuoksuista maanantaita kaikille lukijoilleni! :)

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ensimmäinen huivini


Tässä se nyt on...Ensimmäinen huivini on vihdoinkin valmis. Olisin niin halunnut ottaa kuvan tästä ulkona, mutta nyt kun minulla olisi ollut aikaa, niin ulkona lätyyttää vettä...niimpä joudumme nyt tyytymään sisäkuvaan.


Tässä huivissa on lankana Aade lõng


Pyöröpuikkona oli koko 4, niin kuin huivin ohjeessakin, mutta olisi puikkokoko voinut olla isompikin.


Kyllähän tämän tekemiseen aikaa hurahti, mutta oli se sen arvoinenkin. Huivi matkaa ensi viikonloppuna kotikonnuilleni ja toivottavasti saa lämmittää 90 vuotta täyttävää mummuani. Mummuni on koko ikänsä tehnyt käsitöitä ja luulen hänen arvostavan tätä työtäni.

Nyt lapseni vielä nukkuvat päiväuniaan, niin palailen tekemään avokilleni kaulahuivia. Siitäpä kuvia sitten sen valmistuttua.

Rauhallista sunnuntaita kaikille! :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Lakki ja nuken haalari

Tällaisen lakin sain valmiiksi tyttärelleni. Se oli saatava käyttöön jo ennen kuvausta, kun lähdettiin ulos. :)


Tämän vauvan haalarin palaset tein noin vuosi sitten ja hiat ovatkin jo hukkuneet johonkin. Haalarin löydettyäni ompelin siihen vielä tänään vetoketjun ja olkasaumat. Haalarissa käytettyä lankaa minulla ei valitettavasti enää ole, mutta käyhän se haalari tällaisenakin leikkeihin...onneksi. :)


Nyt minulla onkin urakoitavana huivi Vironvillasta ja kaksosille haalarit Fabelista. Ensin olisi vain selvitettävänä mysteeri. Varasin nimittäin tyttären haalariin 7 kerää Fadelia ja nyt en löydä yhtä kerää sitten mistään. Saa nähdä onko tässä viikonloppuna piipahdettava Lankaideassa ja toivottava, että siellä olisi vielä sitä kyseistä väriä. 

Mutta nyt palailen neulomusten ääreen, jotta saisin ne joskus valmiiksikin...pikku hiljaa alkaa stressiä pukkaamaan.

Mukavaa syksyn jatkoa blogini lukioille! :)