lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusi vuosi

Blogini näät hiljentyneen.
Se kertoo neulomisaikani vähentyneen.
Ei ole moni työ valmiiksi tullut,
vaikka kovasti olen siitä haaveillut.
Tunnen käsieni kivulla ilmoittavan,
niiden lepoa tarvitsevan.

Kalenteri kuitenkin kertoo sen,
että on aika vuoden vaihtumisen.

Oikein Hyvää Uutta Vuotta Kaikille Lukijoilleni! :)

-Neulojatar-

perjantai 2. joulukuuta 2011

Projekti saatettu päätökseen.

Huh huh! Nyt olisi lapsilleni jouluksi tonttulakit valmiina. Pojan lakki ja pienempi tytön lakki valmistuivat ihan ok, mutta isompi tytön lakki takkuili ja takkuili. Omaa syytänihän se tietenkin oli, kun en malttanut lukea tarkasti ohjetta ja en enää muistanut tarkkaan miten tein pienemmän lakin. Niimpä purin lakkia tosi monta kertaa ennen kuin huomasin todellisen virheeni.

Tässä lakit ovat nyt kuitenkin valmiina:

Ylempänä kaksi tytön lakkia, jotka on tehty kaksinkertaisella Fabelilla
ja alempana pojan lakki joka on tehty kaksinkertaisella Alpacalla.

Tässä linkit lakkien ohjeisiin:




Lakit sovituksessa:


Seuraavaksi täytyisikin tehdä miehelle lapaset ja itsellekkin asusteita niiden kovien pakkasten varalle.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 1. joulukuuta 2011

Huovuttelua...

En ole ennen paljon tehnyt huovutustöitä. Muistaakseni kerran olen pyykkikoneessa huovutellut ja lopputulos epäonnistui...niinpä huovutteleminen jotenkin jäi.

Viime viikolla sitten innostuin tekemään Novitan Purosta tyttärelleni huopatossuja ja tällaiset ne oli ennen koneeseen menoa...

Ohje:  Kauneimmat Joulun Käsityöt 2011
Puikot: 6
Lanka: Novita Puro

Innostuin tuosta huovuttamisesta, kun meillä on nyt vielä huovutuskone. :)
Meillä on siis ollut pyykkikone rikki kohta kolme viikkoa. Muuten pesee pyykin oikein, mutta suurin linkous pitää ihan hirveää metakkaa. Mies on yrittänyt sitä korjailla tuloksetta. Niinpä minulla on ollut aikaa huovutella rauhassa, kun käyttää pienintä linkousta. ;) Harmikseni joudun kyllä luopumaan huovutuskoneestani piahkoin, kun uusi pesukone on meille jo tilattu ja odottelemme sen saapuvan. Kahdelle koneelle ei meillä ole oikein tilaa ja ainakin nyt aluksi koneeseen on menossa kauhea pyykkivuori vaatteita. Ehkä sen jälkeen on huovuttamisen aika! :) 

Tässä vielä huovutettuja palloja


Ennen huovutusta pesupussissa...


Pesukoneen jälkeen kuivumassa

Näitä palleroita huovutin ensin 30 asteessa, sitten 40 asteessa ja lopuksi 60 asteessa. Sitten vasta oli tyytyväinen tulokseen. Huonoon huopumiseen voi kyllä syynä olla myös liian tiukalle kerityt kerät, mutta nyt olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä pitäisi miettiä, että mitä näistä oikein tekisi.

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille ja muistakaahan olla kiltisti. :)