torstai 20. syyskuuta 2012

Lämmikettä talveen

Nämä asusteet tein itselleni talveksi. Sitä kun itse neuloo, mutta monesti (minun ainakin) tulee unohdettua itseni ja neulottua muille. Viime viikolla tajusin, ettei minulla ole talveksi ainuttakaan pipoa ja lapasetkin on aika nyppyiset. Onneksi kerkesin saada nämä valmiiksi ennen pakkasia!

Yksi neulanenkin eksyi lapasen päälle ja huomasin sen vasta kotona, kun siirtelin kuvia koneelle.
 
Lanka: Novita Isoveli
Puikot: 5mm
 
 
Lapasten ohje: Novita/ peruslapaset
Lanka: Novita 7 veljestä (vaaleanpunainen ja ruskea)
Puikot 3.5mm
 
 
Hetki meni miettiessä, että miten se peukalokiila tehtiinkään, mutta onneksi se muistui mieleeni.
 
 
Tässä kuva kukasta, jonka ystäväni toivat meille. Toivottavasti piristää teitäkin näin kuvan muodossa. :)
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Jotain pientä...

Niin kuin viime kirjoituksessani jo taisin sanoa, että taidan hetken pysyä pienissä töissä. Se ajatus on ainakin nyt toteutunut. :)

Muutama päivä sitten minulle soitettiin, että kuopuksemme ovat päässeet kerhoon ja se alkaakin jo huomenna. Lakit olivatkin kahden päivän urakka. Onneksi sain nämä valmiiksi, niin kaksosemme saavat kerhoon uudet lakit. Pojan lakkiin voisi vielä keksiä jonkun merkin.

 
Lanka: Drops Merino Extra Fine
Puikot: 3.5mm
 
Tämä kännykkäpussi on ollut jo hetken valmiina, mutta en ole saanut sitä vain kuvattua. Tässä se nyt viimein on.
Ohje: Keksitty itse
Lanka: Viktoria
Koukku: 3mm.
 
Tämä kännykkäpussi saa kelvata lenkille kuljettamaan puhelintani. Minulla on ollut ainainen ongelma ettei puhelimelle ole paikkaa lenkkeillessä...mutta nyt on. :)
 
Mukavaa syksyn jatkoa blogini lukijoille! :)